torstai 10. tammikuuta 2019

Mitä tapahtui?

Rintaa puristaa ja välillä on ihan fyysisesti paha olla edelleen, mutta yritän avata tapahtumia. Ehkä ne selkiytyvät sitä myötä itsellenikin, ja vielä jonain hetkenä voin hyväksyä asiat niinkuin ne ovat. Hyväksyntä tuntuu aivan mahdottoman vaikealta, mutta lienee lopulta ainoa keino päästä eteenpäin.

Syksyn kisarupeaman jälkeen käytiin vielä parissa koulutuksessa Loopin kanssa ennen suunniteltua treeni- ja kisataukoa. Seppo Savikon treeneissä loksahti aivan yllättäen sellaiset palaset kohdalleen, joita olin hapuillut siitä saakka kun aloin oikeastaan tehdä agilitya Loopin kanssa. Mulle oli huomaamattani asentunut tietynlainen rytmi ohjaukseen ja suullisten vihjeiden käyttöön, mikä aiheutti sen ettei Loop päässyt etenemään radalla mahdollisimman tehokkaasti, vaan jäi odottamaan seuraavaa vihjettä. Ensimmäistä kertaa päästiin tässä treenissä asian ytimeen, rikottiin tuo rytmi, ja homma alkoi sujua aivan uudella tavalla. Koulutin Loopin alusta asti seuraamaan ensisijaisesti suullisia vihjeitä ennen kuin lisäsin harjoitteluun ohjaamisen, ja se toden totta oli oppinut myös kuuntelemaan niitä. Tämän treenin myötä otettiin valtava harppaus eteenpäin. Miten hyvältä agilityn tekeminen tuon koiran kanssa voi tuntuakaan.

Sattuu, ahdistaa, sydäntä raastaa.

Joulukuussa osallistuimme vielä toistamiseen Monika Rylskan seminaariin. Meno alkoi olla aika villiä, ja Loop alkoi silminnähden olla tauon tarpeessa. Se ei yhtäkkiä osannut takaakiertoa ollenkaan, ja koko treeni meni oikeastaan ihan läskiksi. Naureskelin heittäneeni toistasataa euroa treeniin, jossa mulla ei ollut edes koiraa mukana. Mutta hymyilytti. Tiesin mikä aarre sen kaiken alla on, ja maltoin tuskin odottaa tauolta palaamista.

Loop kävi joulukuun puolessa välissä vielä fyssarilla ja hierojalla, ja aloitti joululomansa näiden hoitojen myötä rentojen metsälenkkien merkeissä. Samaan aikaan pennunhaku Puolasta alkoi lähestyä, ja vuorotellen jännitti, ahdisti, innostutti ja kauhistutti. Muistan käyneeni läpi tismalleen saman tunneskaalan silloin ennen kuin Loop tuli. Ja sitten itkua vääntäen soitin äidille että auta, miten ihmeessä selviän viiden koiran kanssa. Selvisin. Sain mitä parhaimmat kaksi ja puoli vuotta, joista tuolloin en olisi osannut uneksiakaan.

Crashin kotiutumisen suhteen oli muutama hässäkkä ja epäselvyys vielä ihan viime metreille saakka, ja varauduin jo siihen että käyn päiväretkellä Varsovassa ja palaan kotiin tyhjin käsin. Oli kommunikaatio-ongelmaa ja kielimuuria, ja päivää ennen reissua oli vielä epäselvää onko Crash saanut rajanylittämiseen vaadittavan heisimatolääkityksen. No, viimein sain varmistuksen että kaikki on kunnossa, ja lähdin reissuun vajailla yöunilla vähän sekavin mielin. Koko reissu meni kuitenkin hurjan hyvin, ja pieni pentu nukkui sekä koko lentomatkan että automatkan Helsinki-Vantaalta kotiin. Varsovan päässä väänsin taas lentokentällä puoli-itkua silkasta liikutuksesta ja väsymyksestä. Siinä se pentu nyt viimein oli ihan oikeasti.


Crash on sievä pikkuneiti, joka on varsin tietoinen hänen omista leluista, ruuista, ja ihmisestä. Työstämme siis heti alkuun joukkoa resurssikäytöksiä. Se on ujopiimä, joka uudet asiat kohdattuaan säilyttää kuitenkin toimintakykynsä, ja seuraavalla kerralla käyttäytyy jo rennosti. Rakenteeltaan minusta ihanteellinen ja tasapainoinen. Sillä on jo hyvä kehonhallinta tuon ikäiseksi, ja se oppii nopeasti. Loopiin verrattuna hurjan älykäs, ja ratkoo tehtäviä oma-aloitteisesti (esim. jos sänkyyn ei pääse toiselta puolelta, osaa kiertää toiselle puolelle mistä pääsee korokkeen kautta, eikä jää ruinaamaan apua ihmiseltä).

Be my Crash Empire of Fire 9 viikkoa
 

Kävimme toko-treeneissä (!!). Crash oppi loikkaamaan :D

Pentukurssilainen 10 viikkoa

Muu lauma otti Crashin vastaan hyvin, ja meno alkoi nopeasti olla aika vauhdikasta, nyt kun samassa taloudessa on kaksi melkein saman ikäistä pentua. Vajaista yöunista ja hermoja raastavasta pissakakkashowsta huolimatta varsin hyvä ratkaisu mielestäni! Suurin osa ääliöenergiasta purkautuu kuitenkin pentujen kesken, ja muu porukka saa huokaista helpotuksesta :)

Uudeksi vuodeksi pakenimme maalle, minne eivät rakettien ääneet juuri kantautuneet. Ulkona Crash selvästi huomasi kauempaa kantautuvan paukkeen, mutta ei reagoinut siihen sen enempää. Uuden vuoden päivänä palattiin kotiin, ja koirien päivittäisen ruokaepisodin jälkeen todettiin ääneen, että taas on yksi päivä pidetty näitä hengissä. Seuraavana päivänä meistä ei siihen enää ollutkaan.

Lähdimme hallille treenaamaan lähinnä pentujen kanssa, ja loput koirat jätettiin kotiin. Aiemmin samana päivänä olin ääneen kommentoinut keittön pöydällä lojunutta muovipussia, jossa oli melkein tyhjä 1,5 kilon koiranruokapussi ja pari pienempää namipussia. Onhan nuo ennenkin pöydiltä varastaneet, sohvalta pääsee siihen oikein näppärästi hyppäämään. Ja milloin tyhjennetään takkien tai housujen taskut, milloin on vedetty koko vaatekaapin sisältö ulos kun jonkun vaatteen taskuun on jäänyt yksittäinen nami. Sitten vähän vähennetään iltaruoasta, ja elämä jatkuu. Koirat varastavat tilaisuuden tullen, ei se sen kummallisempaa ole. 
Treenin jälkeen käytiin vielä kaupassa ja haettiin pizzat, kun ei meistä oikein ruuanlaittajiksi ole. Ajettiin kotiin ja pyydysteltiin vielä pentuja pihalta. Spitzit haukkui terassin lasioven takana ihan tavalliseen tapaan, mutta sisälle katsoessa Loop makasi lattialla. Aivan liikkumatta, ja tuo pöydälle unohtunut 1,5 kilon koiranruokapussi päässään. 

Paniikki.

Räpiköin taskusta oikean avaimen ja syöksyttiin sisälle. Pussin sai vedettyä aivan kevyesti Loopin päästä pois, ja sen iho oli lämmin. Pari ravistusta, eikä mitään reaktiota koirassa. Täydessä shokissa kaivoin jostain alitajuntani syövereistä toimintamoodin päälle, ja aloin elvyttää. Ei mitään vastetta. Paniikki ja toiminta vuorottelivat, ja lisäapua piti saada jostain äkkiä. Loopin ikenet olivat jo ihan valkoiset, mutta se oli lämmin. Puhelimitse tavoitettiin tuttu eläinlääkäri, ja hänen ohjeillaan lisättiin painelutahtia. "Reagoiko sen silmä, jos koskette sormella suoraan sarveiskalvoon?"

Ei reagoinut. Ja sitten kaikki sumeni.

Jos olisi siirretty se muovikassi heti. Jos ei olisi haettu ruokaa. Jos oltaisiin otettu kaikki koirat mukaan. Jos olisi ehditty kotiin muutamaa minuuttia aiemmin. Jos en itsepintaisesti olisi pitänyt kiinni siitä, että kuukauden taukoon kuuluu myös henkinen tauko, ja näin ollen Loopia ei edes tuoda hallin pihaan. Jos, jos ja jos. 

Aivan valtava määrä ihmisiä on ottanut yhteyttä ja ottanut osaa monin tavoin. Olen kiitollinen jokaisesta, vaikka samaan aikaan sydän meinaa revetä rinnasta jokaisesta sanasta ja kommentista, jokaisesta ajatuksesta. Kevät on buukattu täyteen treenejä, seminaareja, luentoja ym. koulutuksia, ja osa minusta haluaa perua ne kaikki. En menettänyt ainoastaan perheenjäsentä, tuntuu että menetin osan minua, agilityn, canicrossin ja intohimon. Ei kiinnosta juosta metriäkään ilman Loopia. Välillä tuntuu että oli suurin mahdollinen virhe ottaa uusi pentu; miten voin koskaan nähdä sen vain omana itsenään, vertailematta ja arvostelematta? Koulutuksissa kysytään, että miten itse teet tämän ja tämän asian koirasi kanssa. En tee! En tee mitään, ei ole mahdollisuutta tehdä millään tavalla, se kaikki on poissa! 
Samaan aikaan elämä jatkuu, ja hyviä asioita tapahtuu. Saan treenata Nanon kanssa, opettaa sille uusia taitoja ja tehdä meidän agilitysta meidän näköistämme. Haluan antaa Crashille ihan kaiken mitä voin, ja haluan antaa sen loistaa omana itsenään. Haluan janota tietoa ja taitoa yhtä paljon kuin ennenkin, ja haluan jakaa kaiken osaamiseni omille koulutettavilleni. Tiedän että Crashista tulee tismalleen niin hyvä, kuin mihin minun kykyni kouluttajana riittävät. Toista Loopia en saa, ja jostain käsittämättömästä ja täysin häiriintyneestä syystä tämän kuului mennä näin. Yhtäkään päivää tai treeniä, yhtään epäonnistunutta harjoitusta en vaihtaisi pois. Kukaan ei ole opettanut minulle agilitysta niin paljon kuin Loop. Se antoi kaikkensa, ja minä annoin sille kaiken minkä pystyin.

Anna anteeksi rakas, olisit ansainnut täysimittaisen elämän. Pitäkää toisistanne huolta, Pihka ja Loop.




perjantai 4. tammikuuta 2019

Loop 29.6.2016 - 2.1.2019

Kiitos kaikesta rakas. 
En olisi voinut toivoa pisaraakaan enempää. 
Vielä tänään ei riitä sanat muuhun.




keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Keinumörkö

Meidän ei tarvinne tässä vaiheessa enempää kisata todetakseni että pari pikku juttua vaatisi vähän viilausta.

Pari viikkoa sitten kisattiin KKK:n kisoissa Espoossa. Tehtiin hyvät radat ja kokonaisuus toimi, mutta Loop juoksi heti ekalla radalla puomin ohi. Spekuloin että olisi pitänyt linjata se paremmin puomille, ettei vain pystynyt suoristamaan itse enää linjaansa,ja teki fiksun ratkaisun kun kielsi puomin. Tokalla radalla oli vähän samantyyppinen puomilähestyminen, ja kiinnitin siihen ekasta radasta oppineena vähän paremmin huomiota. Ja taas tultiin puomista ohi.

Loop juoksi noissa kisoissa ekaa kertaa kisaradalla Galicanin puomia, ja huomasin myös keinusuoritusten olevan tavallista hitaampia ja varovaisempia. Katsoin videot läpi jälkeenpäin, ja totesin että sen olisi ohjauksellani kuitenkin pitänyt pystyä juoksemaan puomille, joten laitoin asian uudenlaisen esteen piikkiin, kun kerran keinullakin näkyi eroa (Galicanin esteet on huomattavasti kevyemmät ja vähän huterammat kuin vaikkapa Smartin tai Agimetin vastaavat).



Jatkettiin kisaamista seuraavana viikonloppuna Tamskilla, ja taas tultiin ekalla radalla puomista ohi. Videolta näkyy hyvin, miten Loop luulee puomia keinuksi, ja keinua se suorastaan pelkää - sitten kun ylipäänsä uskaltautuu ko. esteelle kapuamaan. Tässä vaiheessa alkoi kokonaisuus hahmottua mullekin, ja vähän sekavin tuntein lähdin seuraavalle agiradalle. Ja taas tuli puomilta kielto.


Tokan radan jälkeen olin ensisijaisesti vain tosi pahoillani Loopin puolesta. Olin laittanut sen huomaamattani täysin epäreiluun tilanteeseen. Loopilla on aina ollut jonkinasteista alustaherkkyyttä, mutta koulutuksen kautta se on aina päässyt kaikesta myös nopeasti yli. Keinu on ollut tosi hyvällä mallilla, mutta nyt aloin oikein syynätä kaikki kisa- ja treenivideot läpi. Ping, käännekohta oli aika helposti löydettävissä. Ylökkin kisoissa oli taannoin ihan älytön asetelma; puomi ja keinu peräkkäin radalla. Loop teki tuolloin elämänsä ensimmäisen lentokeinun, ja tuon jälkeen suunta on suoritusvarmuudessa ollut tasaisen varmasti alaspäin.

Nyt meidän ensisijainen tavoite on tehdä keinusta taas maailman siistein juttu! Treeneissä Loop juoksee puomille hidastamatta, mutta suorituksessa näkyy epävarmuus lyhyempänä laukkana ja huonompana osumana. Loop vastasi heti ensimmäiseen keinutreeniin hyvin, ja olen luottavainen sen suhteen että se pääsee tälläkin kertaa möröstään kyllä yli. Puomi-keinu -erottelut menevät treenilistalle myös, tavoitteena se että Loop hakee pelkästään suullisella vihjeellä oikealle esteelle. Haluan tehdä kaiken mahdollisen, jotta sen ymmärrys ko. esteistä on mahdollisimman hyvä, ja se voi jatkossa aina luottaa siihen kumpaa estettä se on lähdössä suorittamaan, oli asetelma mikä hyvänsä.

Nyt mulla on kuitenkin olemassa hyvä kokonaiskuva siitä, missä me Loopin kanssa tällä hetkellä mennään. On ihan lohdullista, että edes toinen meistä on jo juossut useamman nollan :D Jospa sitten vähän viilattaisiin esteosaamista kuntoon myös keinun ja puomin osalta, niin eiköhän paketti ala taas olla ihan kivasti kasassa. Järjettömän vaikeita ratoja ykkösissä näyttää nykyään tulevan vastaan, mutta on kiva huomata että ei siellä mitään ylitsepääsemätöntä ole yllä mainittujen lisäksi ollut, ja pääasiassa ollaan oltu Loopin kanssa varsin hyvin samalla radalla :)

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kuinkas sitten kävikään

Ajeltiin viime viikolla Vantaalle puolalaisen Monika Rylskan seminaariin. En osannut kauheasti odottaa mitään tältä koulutukselta, mutta tyypilliseen tapaani ilmottauduin heti mukaan kun tieto seminaarista tuli julki. Pyrin tietoisesti osallistumaan hyvin eri tyyppisiin koulutuksiin aina kun vain mahdollista, jopa sellaisiin joita kohtaan mulla voi olla suuriakin ennakkoluuloja. Näen asian niin, että vaikken mitään muuta oppisi, niin ainakin saan vahvistusta sille miten en halua itse asioita tehdä, mikäli kouluttajan ajatusmaailma olisi kovin etäällä omastani.

Monikan koulutus lukeutui onnekseni siihen positiivisten kokemusten joukkoon, josta todella jäi käteen muutakin kuin kallis lasku. Jokaisella kouluttajalla on omat vahvuutensa, mutta monesti tuntuu että pääpaino asettuu joko koiran itsenäisten taitojen tärkeyteen, tai ohjaajan liikkumiseen / ohjaukseen / sijoittumiseen. Monikan koulutuksessa nämä molemmat puolet pysyivät tasapainossa, ja juuri siitä on agilityssa mielestäni kyse. Parhaimmillaan koko laji on mielestäni koiralle opetettujen taitojen ja ohjauksen saumaton kokonaisuus.

Rataprofiili oli juuri sellainen mistä itse pidän tosi paljon: järkeviä linjoja, pitkiä estevälejä, mutta kuitenkin tekemistä ohjauksellisesti, ja vaati koiralta myös itsenäisiä taitoja. Mun kuplani, jossa Loopin kanssa kellun, kasvaa nyt koko ajan hurjaa vauhtia. Tuon ötökän kanssa on vaan niin siistiä tehdä ihan mitä vaan, ja nyt kun koko estevalikoimakin on saatu käyttöön myös kokonaisilla radoilla, alkaa hommaan tulla paljon enemmän sujuvuuttakin. Toivottavasti tämä kupla ei pitkään aikaan puhkea! :)


Päästiin Akatemialla juoksemaan myös ekaa kertaa Galicanin puomia. Loop lähti puomille tosi varovasti, ja osuma jäi korkeaksi. Otettiin pari toistoa sitten apexilta alas täydellisillä osumilla, ja jätettiin puomin treenaaminen siihen. Pitäisi päästä juoksemaan tuotakin enemmän, mutta ihan lähiseudulta ei taida Galicaneja löytyä. Edellisviikonloppuna hyllytettiin kaksi agirataa puomiloikkiin, ja videolta näin jälkeenpäin Loopin vähentäneen ensimmäistä kertaa laukkojansa, joten ei ihme ettei kylmiltään osunut. Sen jälkeen saatiin onneksi ekaa kertaa myös treeneissä esiin viiden laukan puomi hyvällä osumalla, joten eiköhän tämäkin asia ala asettua siitä vähitellen. On ihan päivänselvää ettei Loopin kokoinen koira tule tekemään puomia kuudella laukalla kuten tähän asti, joten osasin odottaa laukkojen vähenevän jossain kohtaa -harmillisesti se kävi tosiaan ekaa kertaa kisoissa :D

Monikan treeneissä Loop tiputti pari kertaa riman, ja jäi välillä luuppiin tehtäviensä kanssa. Käytin näihin tilanteisiin taas nenäkosketusta purkamiseen, johon Monika kommentoi että jokin vielä aktiivisempi temppu voisi olla toimivampi. Vähän hävetti myöntää, ettei tälle mitään temppuja ole opetettu! Ihan itsekin hätkähdin, kun todella tajusin että kaikki "temput" mitä ollaan tehty liittyvät jollain tavalla kehonhallintaan tms.
Menin kotiin ja opetin Loopille ensihätään paikoillaan pyörimisen.
Viime viikolla tuli tieto, että Monika on tulossa taas joulukuussa Suomeen, ja varasin hetimiten meille paikan treeneihin. Aiotaan osata myös pari uutta temppua siihen mennessä! :D

Monika kiinnitti huomiota Loopin kokoamiseen, ja sanoi sen jopa liioittelevan täydellisyydessään välillä niin paljon, että se hidastaa jo aiemmin hypylle kuin olisi tarpeellista. Tehtiin tähän kiihdyttelyharjoitus ilman rimaa, ja Loop toden totta alkoi jo heti seuraavassa erässä kiihdyttää esteiden välissä paremmin. Täytyy nyt muistaa ottaa itsekin näitä ihan perus pentutreenejä taas työnalle.


Viime viikonloppuna kisattiin Ylökkillä kaksi agirataa. Ekalla radalla kaikki toimi täydellisesti, mutta otettiin tosi harmillinen vitonen kepeiltä, kun Loop pujahti pois kesken kaiken. Kepit mentiin kohti tyhjää, ja sieltä käännyttiin takaisin putkelle, mistä oli jo kiire seuraavaan sijaintiin. Tällä radalla kuitenkin nopein aika ja kolmas sija. Toka rata olikin sitten taas hyvä muistutus itselleni Loopin laukan pituudesta ja linjoista. Hyllytettiin tämä.

Kisarupeama jatkuu sunnuntaina Kirkkonummella. Vähän aikainen herätys taitaa tulla, mutta itävaltalainen tuomari kiinnostaa sen verran että oli pakko ilmoittautua. Kuten aikaisemmin totesin, kisataan nyt loppuvuosi kun voidaan, kun on meillä sitten taas melkoista mullistustakin luvassa vuodenvaihteen tienoilla.. :)

Mulla on tapana seurailla bordercollieita vähän ympäri maailmaa, ja tarkkailla mm. pistääkö silmään jotain tietynlaista eroavaisuutta eri maailmankolkista tulevien yksilöiden suhteen. Ihan sellaisena harmittomana harrastuksena tätä teen, mutta. Sitten on aina se mutta :D Alkukesästä törmäsin koiraan, johon iskin silmäni. Ihan ilman taka-ajatuksia jatkoin surffailuani, ja kävi ilmi että kyseiselle nartulle on suunnitteilla pennut syksyksi. Surffailin lisää, ja hups, lähestyin kasvattajaa. Ihan sillä tavalla harmittomasti taas :D Ollaan pidetty yhteyttä pitkin matkaa, ja kasvattaja teki selväksi että kyselyitä on tullut paljon, eri puolilta Eurooppaa. Mainitsi jokusen tunnistettavan nimenkin, ja ajattelin että taidan jäädä rannalle ruikuttamaan. Ei mulla ole oikeasti mitään pentukuumetta ollut todellakaan, mutta tästä yhdistelmästä tuli alusta asti sellainen fiilis että jos tästä saan pennun, en todellakaan voi siitä kieltäytyä.


Pennut, 4 narttua ja 2 urosta, syntyivät 28.10. Ja niin siinä sitten näyttää käyvän, että yksi tytöistä muuttaa meille joulukuun lopussa. Huppistakeikkaa, lennot Puolaan on varattu, ja pikku Crash kotiutuu 29.12. Zuzanna kuvaa yhdistelmää näin:

Kvint:
*Champion of Russia 2017 (Super-Pro Toss & Fetch)
*Prize winner of the championship of Russia 2015 (frisbee freestyle)
*The prize-winner of the championship of Russia 2014 (Long Distance)
*Multiple winner and winner of the discipline Bullseye, Frisbee Freestyle, Super-Pro Toss & Fetch, Long Distance.
*Two-time Winner of the dog-diving competition Warsaw, Poland (with a personal record of 8, 95m)
*Flyball - the best time is 3.9 s
*Winner USDDN WORLD FINALS QUALIFIER Moscow 2017 - discipline Super Pro Toss & Fetch
*Agility 1 Grade
*Multiple winner and winner of the dog-puller competitions in the running and jumping disciplines
~ About him:
Kvint comes from an agility couple. His father Winner Skip (Maeglin Elvis - Armati's Ebony Eglet) is a dog from the agility Russian dynasty. Blood Elvis and Eglet carry 90% of agility dogs. His mother is a combination of lines of good dog shows and the first border collies brought to Russia from abroad. Quint is not a conflict, loyal to all kinds of animals. He likes to run and jump, so he loves all kinds of sports related to jogging and jumping: agility, flyball, dog diving and frisbee because I love him. He is a workaholic, so I consider him a complex dog, not for a beginner, he requires regular loads. He loves to work and is ready to endure any pressure from the conductor without reducing motivation. He is very sharp and this is reflected in life. He can work with a loved one, the change of the handler does not bother him.
Dream:
*The fastest border collie on „Dog Games Autumn Speed Way 2017”.
*Personal best: 47.67 km/h
*Multiple winner in rally-obedience.
*Winner in Time Trial Classic on „Dog Games 2017”
*Winner Top Speed Dog 2017
*Many personal success in herding, dog diving, IPO and obedience.
~About her:
Dream comes from an agility couple (Her father is multiple agility winner - Rising Sun DARK Raider). Dream is characterised by high drive and much will to please. She is extremely fast.
Very friendly with others dogs, loves cuddling with people, likes playing with dogs - she never had problems with strange dogs. She has never any fearful reactions during storm, or shooting, etc. She has perfect reactions for my voice calls. Also, I don't need to be worried that she can break down when I raise my voice. She is perfect during training. She does not refuse food and she loves playing with toys, also we do not have any problems with ‘social award’ during training. She has got nice "on/off".
Regarding her emotions - she is consistently focused on my voice. She doesn’t have any problem when I am nervous during competitions. Also, I can easily boost her motivation only with my voice.


Nyt kun tästä on ihan oikeasti tulossa totta, annan itselleni jo luvan vähän innostuakin. Voi hitto, mulle tulee oikeasti pentu näin hienosta yhdistelmästä! En malta odottaa että pääsen taas muovailemaan uutta pentumuovailuvahaa, ja samaan syssyyn on hyvä hetki kerrata Loopinkin kanssa kaikkia perusharjoituksia. Millähän tässä taas pysyy pöksyissään seuraavat yhdeksän viikkoa!


perjantai 19. lokakuuta 2018

Kisakoira Hooppalooppanen

Tuntuu että edellisestä bloggauksestani olisi jo paljon enemmän aikaa, sillä paljon on taas ehtinyt tapahtua. Otettiin puomi toden teolla työn alle, tarkoittaen että jäädytin lähes kaiken muun treenaamisen, ja puomia käytiin tekemässä 2-3 kertaa viikossa muutaman viikon ajan. Ja kun tuloksia alkoi syntyä nopeasti, laitoin hetimiten liudan kisailmojakin menemään :D (treenistä enemmän tekstin lopussa) Ylökkiltä riipaistiin viime viikonloppuna hypäriltä voittonolla, ja agiradoilta oli kotiintuomisina ne kaikkein suurimmat voitot: kaksi täydellisen ehjää ja toimivaa juoksaripuomia! Toiselta radalta siis 10 ja sija 2 (itse törttöilemäni rima + vikan esteen kielto), ja toiselta HYL (hyllytin rimanpudotukseen, jonka uusin). Omaan tekemiseeni en ole vielä ihan tyytyväinen, sillä ohjasin turhan paljon varmistellen ihan helpoissakin kohdissa. Puomeilta haluan Loopille nyt ensisijaisesti onnistuneita kisakokemuksia, joten niillä en lähde vielä vedättämään, mutta muuten täytyy nyt ottaa ensisijaiseksi tavoitteeksi oma rentous ja luotto koiran osaamiseen.


Rataprofiilit vaikuttaa muuttuneen melko paljon muutaman vuoden takaa, kun olen viimeksi juossut ykkösten ratoja. Oli takaakiertoja, tarkkoja linjauksia, puomiexittinä keinu (!) jne. Kivoja ratoja, mutta ei ihan helpoimmasta päästä.


Kisaamisen lisäksi kaikki muukin tuntuu Loopin kanssa nyt täydellisen hyvältä. Huomasin keväällä ensimmäisiä kertoja sen jotenkin aikuistuneen ja järkevöityneen, ja siitä lähtien suunta on ollut vain kohti täydellisempää kultapoikaa. Jäätiin Loopin kanssa tällä viikolla yhdeksi päiväksi kahdestaan kotiin, kun muu lauma lähti fyssarille Turkuun. Lenkit kuljettiin ilman hihnaa kotoa metsään ja takaisin, ja metsässä vastaan tulleet rähisevät koiratkin se jätti omaan arvoonsa vain vilkaisemalla sinne päin. Luottamus Loopia kohtaan on kasvanut lyhyessä ajassa ihan valtavasti, ja vihdoin tuntuu että alan osata käyttää tuota koiraa. Muistan kyllä elävästi vielä ne pahimmat syöverit, etenkin joskus alle vuoden ikäisenä, kun tuntui etten saa minkäänlaista suhdetta luotua, ja jokainen ympäristön ärsyke oli liikaa pienen pojan impulsiiviselle luonteelle.

Mutta nyt elämä Loopin kanssa tuntuu rullaavan jokseenkin omalla painollaan :)

Suunnitelmissa olisi nyt jatkaa kisakokemusten kartuttamista aktiivisesti syksyn mittaan, ja vuodenvaihteen tienoilla pitää meidän noin puolivuosittainen kuukauden treenitauko. Ensi viikolla on ohjelmassa puolalaisen Monika Rylskan seminaari, ja lisäksi syksylle on buukattu mm. Seppo Savikon ja Ville Pirisjoen koulutukset.

Ja sitten takaisin niihin juoksareihin: Meidän kohdalla ehdottomasti ratkaisevin askel puomin suhteen vaikuttaa olleen LRS:n käyttöönotto. Kirjoitin aiemmin siitä millainen vahviste itse juokseminen Loopille jo on, ja pohdin, miten selkeämmin erottaa oikea käyttäytyminen puomilla muista variaatioista. Negatiivisen rankunkaan käyttäminen ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, ja pohdinnan jälkeen päädyin toteuttamaan treenit LRS:n kera. Selvää on, ettei positiivinen rankku kuulu meidän treeneihin tai muuhun yhteiseloon, mutta kaikenlaiset "ohot" ja kiellot joutavat yhtä lailla romukoppaan. Sitä saa mitä vahvistaa, eikä virheiden merkkaaminen torumisilla tai ohotteluilla tutkitustikaan edistä oppimista.

LRS (Least reinforcing stimulus) tarkoittaa käytännössä sitä, että eläimelle annetaan ns. "virheen" jälkeen vaihtoehtoinen, helppo tehtävä, josta se palkitaan. Tehtävänantoa edeltää parin-kolmen sekunnin neutraali hetki. Meillä vaihtoehtoisena tehtävänä toimii useimmiten istuminen tai nenäkosketus. Tempun jälkeen Loop pääsee uudelleen yrittämään alkuperäistä tehtävää, ja kas, kun aloin hyödyntää tätä myös puomilla, virheiden määrä droppasi dramaattisesti. Etenimme käytännössä reilun viikon aikana siitä ettei Loop kestänyt lainkaan liikehäiriötä siihen, että juoksin persjättöjä ja vedätyksiä puomin edelle.

Sama metodi on sovellettavissa lähes mihin tahansa opeteltavaan asiaan. Toinen missä tätä itse tulee käytettyä jonkin verran, ovat rimat. Alla video siitä miten kisatilanteessa hoidin riman pudotuksen (erityiskiitos loistavasta tilannetajusta ratatyöntekijälle!).



Ja mikäs tässä tosiaan tehdessä ja treenatessa, kun on tuollainen kimpale kultaa käsissä jonka kanssa työskennellä!

torstai 13. syyskuuta 2018

Kohti syksyä

Viimeiset kesälomapäivät on nyt käytetty, ja syyskausi startannut niin töiden kuin treenienkin osalta. Otettiin kesä loppujen lopuksi aika rennosti kaiken treenaamisen suhteen, kun viikkokausia jatkuneet helteet vei mehut niin koirista kuin omistajistaankin. Koirat pääsivät sen sijaan uimaan harva se päivä, ja vaikuttivat olevan tähän järjestelyyn varsin tyytyväisiä :)

Eipä siis edennyt meidän puomiprojektikaan ihan niin paljon kuin olin etukäteen suunnitellut ja toivonut, mutta nyt ollaan jatkettu senkin parissa taas kun mittari näyttää inhimillisempiä lukemia. Eilen saatiin puomi ekaa kertaa osaksi rataa, ja homma vaikuttaa toimivan! Kova polte olisi päästä kisaamaankin, mutta niin monta mutkaa on jo sattunut matkalle, etten uskalla ihan kovin pitkälle tehdä suunnitelmia enää :D

Kuumuuden lisäksi kesän vitsaus on ollut ampiaiset. Ollaan jouduttu kahdesti maa-ampiaisten hyökkäyksen uhreiksi, ja kyypakkaus tuli viimeistään näiden myötä vakiovarusteeksi lääkekaappiin.. Loop vaikutti saaneen jonkinlaisen reaktion ensimmäisellä kerralla, kun veti ihan flegmaattiseksi ja ikenet valahti vaaleiksi. Kyypakkauksen voimin onneksi selvittiin, mutta hirmu kipeitähän nuo ovat pistosten jäljiltä olleet.


Elokuussa päästiin jo vähän treenaamaankin enemmän. Käytiin Loopin kanssa Turun reissun yhteydessä pitkästä aikaa Elinan treeneissä, ja samalla viikolla hurautettin Järvenpäähän saksalaisen Philipp Müller-Schnickin koulutukseen.

Philippin koulutus oli varsin erilainen verrattuna siihen, mihin Suomessa yleisesti olemme tottuneet. Radat jaettiin pariin-kolmeen pätkään, jotka tehtiin niin moneen kertaan että niistä suoriutui nollalla läpi, tai kunnes kouluttaja oli muuten tyytyväinen. Virheen tullessa aloitettiin pätkä aina alusta. Treeniaikaa ei kellotettu, vaan se jakautui osallistujien kesken sen mukaan miten nyt kukakin radasta suoriutui. Paikalle tullessamme edellinen ryhmä jo varoitteli, että treeniaikaa on paljon, eli treeni on koiralle todella rankka, ja että kannattaa jakaa aika kahdelle koiralle jos mahdollista. No, mulla oli vain Loop mukana, joten tästä tulikin eräänlainen kestävyystreeni meille. Loop jaksoi käsittämättömän hyvin, sen sijaan ohjaajalla alkoi pää hajota jo viimeisillä vedoilla. Mutta olipa hyvä harjoitus itsellekin, kun ei näin rankkaa harjoitusta meillä ole koskaan ollutkaan.


Radat sinänsä oli mielestäni kivoja, aika paljon pyörittiin taas innien ja outtien ympärillä. Loop löysi mainiosti vaikeita avokulmia kepeille, ja kuunteli suullisia vihjeitä mallikkaasti. Ohjauksellisesti Philipp puuttui lähinnä turhien jarrukäsien ja -jalkojen käyttämiseen, ja suositteli ohjaamaan mm. valssit ns. eurooppalaisittain. Nopeamminhan noista tosiaan pääsee itse liikkeelle, mutta tämä vaatii tosi tietoista ajattelua siirtyäkseen käytäntöön, kun vanhaan tyyliin on jumputtanut iät ja ajat. Mutta hyvä muistutus tuo oli, joskus ihan Loopin pentuaikoina viimeksi tuli testailtua tätä tyyliä.


Syyskuun alussa osallistuttiin Tamskin järjestämään Ville Liukan koulutukseen. Tämän treenin osalta lyhyestä virsi kaunis: Ohjasin surkeasti, Loop oli pätevä. Välistäveto- / takaakiertokohta radalla oli Loopille silminnähden liian lyhyt. Se yritti ja yritti, mutta ei saanut koottua itseään niin ahtaaseen väliin. Vasta kun esteitä siirrettiin kauemmas toisistaan, teki Loop hienot erottelut; ensin ininit ja sitten takaakierrot. Tämä ei varsinaisesti mene edes treenilistalle, koska ymmärrystä tehtävästä ei vaikuttanut puuttuvan. Sen sijaan putkijarrut pääsi ihan supersyyniin! :D Pikku ukkeli kirmaili putkista läpi minkä kerkesi, jarruista viis! Tämä on tullut aiemminkin esiin, mutta ei vain ole ollut treenilistan kärjessä. Korjaukseen meni ja menee yhtä kaikki. Ko. treenistä onnistuin tuhoamaan osan videoista ennenaikaisesti, mutta ekasta setistä jäi sentään jotain talteen (mm. radan unohdus ja putki"jarru" :D).


Mimmi sai viime viikolla jonkinlaisen poissaolokohtauksen taas, ei kuitenkaan mitään niin selvää kuin ensimmäisellä kerralla. Istuskeli vain kylässä käydessämme takapihalla pyllyllään vähän lasittunein silmin, ja kun kutsuin sen luokse, ei peräpää toiminut mielestäni ihan normaalisti. Hetken päästä se alkoi järsiä kaikki tassujaan vimmatusti, ehkä jotain tuntemuksia kuitenkin? Tosi vaikea sanoa. Mimmille on nyt varattu sterkkaus lokakuulle, ja samalla otetaan ainakin verikokeet vielä.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Vaikeuksien kautta voittoon?

Olispa jo mukava kirjoittaa jostain oikein positiivisesta, mutta jostain syystä elämä on lyönyt vähän kovemmin ottein viime aikoina. On ollut sairastumista, kyynpuremaa, kuolemaa ja loukkaantumisia. Koirien takia on pakko jaksaa, ja kaikkensa on annettava. Mutta kyllä tässä kieltämättä alkaisi jo olla ihan riittävästi tälle vuodelle.

Oltiin viikonloppu AVO-SM -kisoissa Joensuussa, ja lauantaina pitkän päivän jälkeen vietiin vielä koirat juoksemaan vapaana. Heti alkulenkistä Mimmillä alkoi katse vähän lasittua, mitä seurasi koko koiran tärinä. Mimmi yritti kuitenkin vielä touhottaa eteenpäin, kunnes se sitten pysähtyi ja toinen etujalka alkoi jäykistyä. Omia epileptikkokasvattejani turhan paljon nähneenä tiesin heti tuosta mistä on kyse. Nappasin koiran syliin ja lähdin kävelemään takaisin autolle päin. Sylissä Mimmin koko kroppa jäykistyi, ja raajat kramppasivat. Se pysyi tajuissaan, mutta oli selvästi ihmeissään. Näkemäni spitzien epilepsiakohtaukset ovat olleet kaikki oirekuvaltaan hyvin samanlaisia. Ja koska näitä on valitettavasti osunut omiinkin kasvatteihin ihan liikaa, tajusin heti katsoa kelloa kohtauksen alkaessa, ja autolle päästyäni kuvasin kohtauksen lopun mahdollisia myöhempiä eläinlääkärinkonsultaatioita varten. Kokonaiskesto 4 minuuttia, ja kohtauksen loputtua koira palasi ihan hetkessä normaaliin olotilaansa.


Koska kohtaukset spitzeillä ovat tyypillisesti todella lieviä verrattuna moniin muihin rotuihin, on myös mahdotonta sanoa onko Mimmi saanut kohtauksia jo aiemminkin. Niitä on voinut tulla esim. öisin täysin huomaamatta, automatkan aikana tai kun koirat ovat olleet keskenään kotona. Kuka tietää. Nyt uskon laukaisevan tekijän olleen viikkoa aiemmin alkanut juoksu. Tämän lisäksi koko lauma on tietenkin hakenut paikkaansa Pihkan kuoleman jälkeen, ja kun muutenkin on ollut kaikenlaista vastoinkäymistä, ei stressitekijöiltäkään ole voinut välttyä. Sterkattavaksi Mimmi menee nyt sitten joka tapauksessa syksyllä. Kunpa tämä ei riistäytyisi käsistä, kohtaukset pysyisivät kurissa ja niitä tulisi mahdollisimman harvoin.

Toukokuun lopussa Loop hajotti taas jarrunappulansa metsälenkillä, ja agility jäi muutaman viikon tauolle. Tauko meillä olisi ollut edessä jossain vaiheessa joka tapauksessa, joten kävihän se tavallaan ihan kätevästi tähän väliin. Nuo anturavammat on vaan pirullisia, kun eivät meinaa oikein kunnolla lähteä paranemaan. Onneksi tälläkin kertaa haava umpeutui ihan hyvin, kun vaan paraneminen pääsi alkuun.



Kesäkuussa koitti vihdoin kesän ensimmäinen lomajakso, ja suuntasimme lappiin viikoksi. Tämä reissu oli mulle kauan odotettu henkireikä, ja olen niin onnellinen että Pihka ehti vielä tälle matkalle mukaan. En tiedä miten olisin itse selvinnyt seuraavan viikon tapahtumista ilman tuota nollausta lapin maisemissa. Ajeltiin ensin länsirannikkoa pitkin Tornion kautta käsivarteen Kilpisjärvelle. Siellä yövyimme yhden yön leirintäalueella, ja seuraavana päivänä jatkettiin matkaa Pallaksen kautta Saariselälle. Aika monta tunturinrinnettä tuli kavuttua, ja loppumatkasta koiratkin oli jo niin raatoja, että piti tehdä osa reissuista ilman niitä.

Kuski valmiina reissuun

Saana, Kilpisjärvi


Pihka Kiilopäällä

Pyhä-Nattanen, viimeiseksi jäänyt kuva koko laumasta <3



Aavasaksa

Agilityn osalta kesän kantava teema on nyt puomin treenaaminen kisakuntoon. Olen käynyt jokusen hypärin juoksemassa Loopin kanssa, mutta tuntuu niin vajaalta aina kisata yksi yksittäinen rata, että olisi jo kiva saada korkattua agiradatkin. Me ollaan nyt siinä tyypillisessä juoksupuomin suvantovaiheessa, jossa joko treenataan ja taistellaan haasteiden läpi, tai vaihdetaan pysäreihin :D No, me emme ole luovuttamassa, mutta huh että kyllä töitä riittää. Tuntuu että on ihan millimetreistä ja nanosekunneista kiinni kuinka paljon vauhtia ja liikehäiriötä voi lisätä ilman että suoritus hajoaa. Palasin jo kertaalleen target-treeniin maassa kun epäilin Loopin unohtaneen koko ajatuksen, mutta maassa juokseminen onnistui kyllä hyvin kaikkine ohjauksineen ja vedätyksineen. Puomin palkkaaminen on myös oma haasteensa, kun Loopille juokseminen on jo niin suuri itseisarvo. Olen yrittänyt arvottaa osumia sillä että hyvästä osumasta pääsee jatkamaan vaikka putkeen tai kepeille (näillä esteillä on iso arvo), mutta koen että jollain tavalla epäonnistumisista tulisi päästä huomauttamaan. Olen nyt varovaisesti käyttänyt negatiivista rankkua = palkkion poistaminen, eli koikkaloikkasista seuraa pysähtyminen, ja vasta pienen hengähdystauon jälkeen pääsee yrittämään (juoksemaan) uudestaan.

A-estettä ollaan treenattu ihan pari kertaa. Loop tekee A:n hyvin kolmella laukalla, mutta osuma tulee vielä pienessä vauhdissa vähän ylös. En ole A:ta nyt sen aktiivisemmin treenannut, ajatus on Loopilla mielestäni ihan hyvä, mutta viilaillaan tätä sitten myöhemmin. Kunhan saataisiin puomi nyt ensin vähän etenemään.

Hiki näissä hommissa tulee!