torstai 10. tammikuuta 2019

Mitä tapahtui?

Rintaa puristaa ja välillä on ihan fyysisesti paha olla edelleen, mutta yritän avata tapahtumia. Ehkä ne selkiytyvät sitä myötä itsellenikin, ja vielä jonain hetkenä voin hyväksyä asiat niinkuin ne ovat. Hyväksyntä tuntuu aivan mahdottoman vaikealta, mutta lienee lopulta ainoa keino päästä eteenpäin.

Syksyn kisarupeaman jälkeen käytiin vielä parissa koulutuksessa Loopin kanssa ennen suunniteltua treeni- ja kisataukoa. Seppo Savikon treeneissä loksahti aivan yllättäen sellaiset palaset kohdalleen, joita olin hapuillut siitä saakka kun aloin oikeastaan tehdä agilitya Loopin kanssa. Mulle oli huomaamattani asentunut tietynlainen rytmi ohjaukseen ja suullisten vihjeiden käyttöön, mikä aiheutti sen ettei Loop päässyt etenemään radalla mahdollisimman tehokkaasti, vaan jäi odottamaan seuraavaa vihjettä. Ensimmäistä kertaa päästiin tässä treenissä asian ytimeen, rikottiin tuo rytmi, ja homma alkoi sujua aivan uudella tavalla. Koulutin Loopin alusta asti seuraamaan ensisijaisesti suullisia vihjeitä ennen kuin lisäsin harjoitteluun ohjaamisen, ja se toden totta oli oppinut myös kuuntelemaan niitä. Tämän treenin myötä otettiin valtava harppaus eteenpäin. Miten hyvältä agilityn tekeminen tuon koiran kanssa voi tuntuakaan.

Sattuu, ahdistaa, sydäntä raastaa.

Joulukuussa osallistuimme vielä toistamiseen Monika Rylskan seminaariin. Meno alkoi olla aika villiä, ja Loop alkoi silminnähden olla tauon tarpeessa. Se ei yhtäkkiä osannut takaakiertoa ollenkaan, ja koko treeni meni oikeastaan ihan läskiksi. Naureskelin heittäneeni toistasataa euroa treeniin, jossa mulla ei ollut edes koiraa mukana. Mutta hymyilytti. Tiesin mikä aarre sen kaiken alla on, ja maltoin tuskin odottaa tauolta palaamista.

Loop kävi joulukuun puolessa välissä vielä fyssarilla ja hierojalla, ja aloitti joululomansa näiden hoitojen myötä rentojen metsälenkkien merkeissä. Samaan aikaan pennunhaku Puolasta alkoi lähestyä, ja vuorotellen jännitti, ahdisti, innostutti ja kauhistutti. Muistan käyneeni läpi tismalleen saman tunneskaalan silloin ennen kuin Loop tuli. Ja sitten itkua vääntäen soitin äidille että auta, miten ihmeessä selviän viiden koiran kanssa. Selvisin. Sain mitä parhaimmat kaksi ja puoli vuotta, joista tuolloin en olisi osannut uneksiakaan.

Crashin kotiutumisen suhteen oli muutama hässäkkä ja epäselvyys vielä ihan viime metreille saakka, ja varauduin jo siihen että käyn päiväretkellä Varsovassa ja palaan kotiin tyhjin käsin. Oli kommunikaatio-ongelmaa ja kielimuuria, ja päivää ennen reissua oli vielä epäselvää onko Crash saanut rajanylittämiseen vaadittavan heisimatolääkityksen. No, viimein sain varmistuksen että kaikki on kunnossa, ja lähdin reissuun vajailla yöunilla vähän sekavin mielin. Koko reissu meni kuitenkin hurjan hyvin, ja pieni pentu nukkui sekä koko lentomatkan että automatkan Helsinki-Vantaalta kotiin. Varsovan päässä väänsin taas lentokentällä puoli-itkua silkasta liikutuksesta ja väsymyksestä. Siinä se pentu nyt viimein oli ihan oikeasti.


Crash on sievä pikkuneiti, joka on varsin tietoinen hänen omista leluista, ruuista, ja ihmisestä. Työstämme siis heti alkuun joukkoa resurssikäytöksiä. Se on ujopiimä, joka uudet asiat kohdattuaan säilyttää kuitenkin toimintakykynsä, ja seuraavalla kerralla käyttäytyy jo rennosti. Rakenteeltaan minusta ihanteellinen ja tasapainoinen. Sillä on jo hyvä kehonhallinta tuon ikäiseksi, ja se oppii nopeasti. Loopiin verrattuna hurjan älykäs, ja ratkoo tehtäviä oma-aloitteisesti (esim. jos sänkyyn ei pääse toiselta puolelta, osaa kiertää toiselle puolelle mistä pääsee korokkeen kautta, eikä jää ruinaamaan apua ihmiseltä).

Be my Crash Empire of Fire 9 viikkoa
 

Kävimme toko-treeneissä (!!). Crash oppi loikkaamaan :D

Pentukurssilainen 10 viikkoa

Muu lauma otti Crashin vastaan hyvin, ja meno alkoi nopeasti olla aika vauhdikasta, nyt kun samassa taloudessa on kaksi melkein saman ikäistä pentua. Vajaista yöunista ja hermoja raastavasta pissakakkashowsta huolimatta varsin hyvä ratkaisu mielestäni! Suurin osa ääliöenergiasta purkautuu kuitenkin pentujen kesken, ja muu porukka saa huokaista helpotuksesta :)

Uudeksi vuodeksi pakenimme maalle, minne eivät rakettien ääneet juuri kantautuneet. Ulkona Crash selvästi huomasi kauempaa kantautuvan paukkeen, mutta ei reagoinut siihen sen enempää. Uuden vuoden päivänä palattiin kotiin, ja koirien päivittäisen ruokaepisodin jälkeen todettiin ääneen, että taas on yksi päivä pidetty näitä hengissä. Seuraavana päivänä meistä ei siihen enää ollutkaan.

Lähdimme hallille treenaamaan lähinnä pentujen kanssa, ja loput koirat jätettiin kotiin. Aiemmin samana päivänä olin ääneen kommentoinut keittön pöydällä lojunutta muovipussia, jossa oli melkein tyhjä 1,5 kilon koiranruokapussi ja pari pienempää namipussia. Onhan nuo ennenkin pöydiltä varastaneet, sohvalta pääsee siihen oikein näppärästi hyppäämään. Ja milloin tyhjennetään takkien tai housujen taskut, milloin on vedetty koko vaatekaapin sisältö ulos kun jonkun vaatteen taskuun on jäänyt yksittäinen nami. Sitten vähän vähennetään iltaruoasta, ja elämä jatkuu. Koirat varastavat tilaisuuden tullen, ei se sen kummallisempaa ole. 
Treenin jälkeen käytiin vielä kaupassa ja haettiin pizzat, kun ei meistä oikein ruuanlaittajiksi ole. Ajettiin kotiin ja pyydysteltiin vielä pentuja pihalta. Spitzit haukkui terassin lasioven takana ihan tavalliseen tapaan, mutta sisälle katsoessa Loop makasi lattialla. Aivan liikkumatta, ja tuo pöydälle unohtunut 1,5 kilon koiranruokapussi päässään. 

Paniikki.

Räpiköin taskusta oikean avaimen ja syöksyttiin sisälle. Pussin sai vedettyä aivan kevyesti Loopin päästä pois, ja sen iho oli lämmin. Pari ravistusta, eikä mitään reaktiota koirassa. Täydessä shokissa kaivoin jostain alitajuntani syövereistä toimintamoodin päälle, ja aloin elvyttää. Ei mitään vastetta. Paniikki ja toiminta vuorottelivat, ja lisäapua piti saada jostain äkkiä. Loopin ikenet olivat jo ihan valkoiset, mutta se oli lämmin. Puhelimitse tavoitettiin tuttu eläinlääkäri, ja hänen ohjeillaan lisättiin painelutahtia. "Reagoiko sen silmä, jos koskette sormella suoraan sarveiskalvoon?"

Ei reagoinut. Ja sitten kaikki sumeni.

Jos olisi siirretty se muovikassi heti. Jos ei olisi haettu ruokaa. Jos oltaisiin otettu kaikki koirat mukaan. Jos olisi ehditty kotiin muutamaa minuuttia aiemmin. Jos en itsepintaisesti olisi pitänyt kiinni siitä, että kuukauden taukoon kuuluu myös henkinen tauko, ja näin ollen Loopia ei edes tuoda hallin pihaan. Jos, jos ja jos. 

Aivan valtava määrä ihmisiä on ottanut yhteyttä ja ottanut osaa monin tavoin. Olen kiitollinen jokaisesta, vaikka samaan aikaan sydän meinaa revetä rinnasta jokaisesta sanasta ja kommentista, jokaisesta ajatuksesta. Kevät on buukattu täyteen treenejä, seminaareja, luentoja ym. koulutuksia, ja osa minusta haluaa perua ne kaikki. En menettänyt ainoastaan perheenjäsentä, tuntuu että menetin osan minua, agilityn, canicrossin ja intohimon. Ei kiinnosta juosta metriäkään ilman Loopia. Välillä tuntuu että oli suurin mahdollinen virhe ottaa uusi pentu; miten voin koskaan nähdä sen vain omana itsenään, vertailematta ja arvostelematta? Koulutuksissa kysytään, että miten itse teet tämän ja tämän asian koirasi kanssa. En tee! En tee mitään, ei ole mahdollisuutta tehdä millään tavalla, se kaikki on poissa! 
Samaan aikaan elämä jatkuu, ja hyviä asioita tapahtuu. Saan treenata Nanon kanssa, opettaa sille uusia taitoja ja tehdä meidän agilitysta meidän näköistämme. Haluan antaa Crashille ihan kaiken mitä voin, ja haluan antaa sen loistaa omana itsenään. Haluan janota tietoa ja taitoa yhtä paljon kuin ennenkin, ja haluan jakaa kaiken osaamiseni omille koulutettavilleni. Tiedän että Crashista tulee tismalleen niin hyvä, kuin mihin minun kykyni kouluttajana riittävät. Toista Loopia en saa, ja jostain käsittämättömästä ja täysin häiriintyneestä syystä tämän kuului mennä näin. Yhtäkään päivää tai treeniä, yhtään epäonnistunutta harjoitusta en vaihtaisi pois. Kukaan ei ole opettanut minulle agilitysta niin paljon kuin Loop. Se antoi kaikkensa, ja minä annoin sille kaiken minkä pystyin.

Anna anteeksi rakas, olisit ansainnut täysimittaisen elämän. Pitäkää toisistanne huolta, Pihka ja Loop.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti